Viime kuukausina olen törmännyt yhä useammin kysymykseen siitä, miksi puhun vain tytöistä ja naisista puhuessani seksiperäisestä ihmiskaupasta, vaikka myös pojat kärsivät seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ihmiskaupan rattaisiin joutumisesta.
Vastaus on yksinkertainen: koska oma työni fokusoituu tällä hetkellä nimenomaan tyttöihin ja naisiin.Tämä ei tarkoita sitä, etteikö pojat ja miehet olisi yhtä lailla avun ja huomion tarpeessa.
Itse asiassa WHO raportoi jo vuonna 2002, että vaikka seksuaalinen väkivalta kohdistuu pääasiallisesti tyttöihin ja naisiin, on miesten taholta tapahtuva poikien ja miesten raiskaaminen merkittävä ongelma monissa eri yhteyksissä. Samoin merkittävä ongelma on nuorten miesten seksiin pakottaminen vanhempien naisten taholta. Merkittäviä ovat myös YK:n vuoden 2006 teettämän raportin tulokset, joissa 150 miljoonaa tyttöä ja 70 miljoonaa poikaa tulevat seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi joka vuosi ympäri maailmaa. (WHO, World report on Violence and Health. Geneva 2002) (Paulo Sergio Pinhiero, UN Study on Global Violence. Geneva: United Nations 2006.)
Pääongelma asian tutkimisessa ja esiintuomisessa on se, että poikiin ja miehiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta on laajasti piilotettu ja väärinymmärretty ongelma. Stigma ja häpeä jonka hyväksikäyttö aiheuttaa pojille ja miehille hiljentää heidät. Samoin pojat ja miehet hiljentää se tosiasia, että usein heidän seksuaalinen identiteettinsä kyseenalaistetaan heille tapahtuneen seksuaalisen väkivallan seurauksena. Asiasta muodostuu “homoseksuaalinen ongelma” sen sijaan, että puhuttaisiin hyväksikäytöstä. Hiljentävänä tekijänä toimii myös se reaktio, jonka ympäröivä yhteiskunta usein sälyttää poika uhrien harteille: hyväksikäyttö on poikien oma syy, sillä toki pojat osaavat puolustaa itseään. Ovathan pojat itseensä luottavia, pelottomia, vallanhaluisia ja kaiken hallussaan pitäviä. Useat tutkimukset osoittavatkin, että sosiaalinen vastaus poikien hyväksikäytöön on useimmiten vihamielinen, poikien tarinaa epäilevä ja syyttävä. (esim. Josef Spiegel, Sexual Abuse of Males: The SAM Model of Theory and Practice. Brunner-Routledge 2003.)
Hyvä esimerkki tästä tulee Aasiasta. Eräs Kambodzassa työskentelevä kollegani kertoi, kuinka paikalliseen bordelliin oli tehty ratsia. Ratsiassa pelastettiin tytöt, mutta pojat jätettiin bordelliin. Kuitenkin myös pojat tarvitsevat apuamme. Eräs Kambodzalaisessa turvatalossa vuosia asunut poika totesi tarinaansa kertoessaan seuraavaa: “Me pojat olemme ihan kuin tytöt. Myös me tunnemme kipua ja häpeää, joten miksi ihmiset kohtelevat meitä tällä tavoin? Pojaksi syntyminen on vaikeaa… kun sinulla on ongelmia, kukaan ei auta.. Miksi he auttavat vain tyttöjä?” (Alastair Hilton, Why Do We Focus More on Girls Than Boys? Kirjassa Stopping the Traffick 2014).
Olen siis samaa mieltä kyselijöiden kanssa siitä, että meidän olisi aika alkaa kiinnittää enemmän huomiota myös poikauhreihin. Esimerkiksi maailmanlaajuinen, USA:n teettämä TIP raportti ei raportissaan vuodelta 2013 maininnut lainkaan poikauhreja Thaimaassa, vaikka ongelma on kyseisessä maassa ilmeinen. Tämän kaltainen lähestymistapa on omiaan ruokkimaan ajatusta siitä, että pojat ja miehet ovat ainoastaan hyväksikäyttäjiä, parittajia ja seksin ostajia, eivät ihmiskaupan uhreja tai siitä selviytyjiä.
Niin kauan kuin me jatkamme hiljaisuutta poikauhrien osalta, ongelmaa ei tunnisteta. Niin kauan kuin poika-ja miesuhrit pysyvät hiljaisina asiaan liittyvän stigman, moralisoinnin ja homofobisten asenteiden takia, ongelmaa ei tunnisteta. On aika puhua myös poika ja miesuhrien puolesta!
Pia Rendic