Amnesty hyväksyi eilen kansainvälisessä kokouksessaan uuden, seksityön rangaistavuuden poistamista koskevan kannanoton. (Amnesty) Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Amnesty kutsuu hallituksia ajamaan alas seksin myyntiä ja ostoa koskevat lait, eli alkaa julkisesti puolustamaan paritusta, bordellitoimintaa ja seksinostoa; 99 miljardin arvoista globaalia seksiteollisuutta. (Huffingtonpost)
Syy Amnestyn kannanotolle on varsin kaukaa haettu. Amnestyn mukaan seksityön kriminalisoiminen on yksi pääsyy seksityöläisten samoin kuin ihmiskaupan uhrien kokemalle hyväksikäytölle, orjuuttamiselle ja stigmatisoitumiselle. Tämä on tietyltä osin totta. Maissa joissa seksin MYYMINEN on rangaistavaa, rikosrekisteri voi seurata seksityöntekijää läpi elämän. Siksi seksiteollisuuden rattaisiin myytyjen ja ostettujen naisten ihmisoikeuksia tulisi kaikin tavoin kunnioittaa ja suojella. Samoin tulisi puuttua siihen epäkohtaan, että monissa maissa viranomaiset rikkovat räikeästi prostituoitujen ihmisoikeuksia.
Se mitä Amnesty kannanotossaan unohtaa on kuitenkin se, että seksin myymisen ja seksin ostamisen kriminalisoiminen ovat kaksi täysin eri asiaa jotka tulisi erottaa toisistaan. Kun edellisessä rangaistus seuraa myyjää, jälkimmäisessä se kohdentuu ostajaan. Mm. Coalition Against Trafficking In Women (CATW) on lausunnossaan todennut, että sekä seksin myymisen että sen ostamisen dekriminalisointi johtaa seksiperäisen ihmiskaupan välittömään kasvuun samoin kuin yhä useamman seksityöläisen hyväksikäyttöön. (CATW) Samaa sanoo myös laajasti siteerattu, vuonna 2013 julkaistu tutkimus laillistetun prostituution ja ihmiskaupan yhteydestä. (Does Legalized Prostitution Increase Human Trafficking?) Sen mukaan laillistettu prostituutio ja seksiperäinen ihmiskauppa korreloivat selvästi keskenään.
Myös kahdessa laillistetun prostituution “mallimaassa” seuraukset ovat olleet katastrofaaliset. Saksan hallitus on todennut selonteossaan että seksityön vapauttamisen jälkeen vuonna 2002 seksiteollisuus ei muuttunut naisille turvallisemmaksi. Päinvastoin, laillisten bordellien massiivinen kasvu laukaisi myös seksiperäisen ihmiskaupan rajuun kasvuun. Sama tilanne on Hollannissa. Useat raportit osoittavat että Hollannissa on nähty todella suuri kasvu seksiperäisessä ihmiskaupassa vuoden 2000 jälkeen, jolloin hallitus dekriminalisoi seksiteollisuuden. Yli 90 % Amsterdamin bordellien Itä-Eurooppalaisista, Afrikkalaisista ja Aasialaisista naisista ovat valkoihoisten miesten kontrollin alla. (Wim Huisman and Edward R. Kleemans, “The challenges of fighting sex trafficking in the legalized prostitution market of the Netherlands,” Crime, Law and Social Change 61.2 (2014): 215-228.)
Trendi on siis selvästi nähtävissä. Ilman laajaa, tehokkaasti toimivaa seksiteollisuutta ei olisi myöskään seksiperäistä ihmiskauppaa. Mielestäni onkin naiivia olettaa että seksityön rangaistavuuden poistaminen sen kaikilta osa-alueilta suojelisi ketään tai parantaisi seksityöläisten tilannetta. Kuten CATW kannanotossaan toteaa, Amnestyn kutsu hallituksille dekriminalisoida seksiteollisuus tarkoittaa naisten oikeuksien ja tasa-arvon hylkäämistä. Lisäksi se tarkoittaa kaikista haavoittuvimpien ihmisryhmien tuomitsemista seksikaupan orjiksi. Esimerkiksi Intiassa on tällä hetkellä arviolta 2-3 miljoonaa tyttöä ja naista joita hyväksikäytetään seksiteollisuudessa. Mitä tapahtuisi jos Intian hallitus päättäisi seurata Amnestyn neuvoa ja laillistaa bordellit ja paritus? Siitä seuraisi seksiperäisen ihmiskaupan räjähdysmäinen kasvu, joka tuomitsisi yhä kasvavan joukon naisia ja lapsia kärsimään seksiteollisuuden rattaissa.
Pia Rendic